Ryhmille

Porotilamme on täydellinen käyntikohde niin yksittäiselle kävijälle, kuin isolle – vaikka sitten satapäiselle tilausryhmälle. Lähes kolme vuosikymmentä erilaisia elämyksiä taikoneina, osaamme kuunnella asiakkaan toiveita herkällä korvalla ja usein onnistummekin odotusten täyttämisen sijaan ylittämään ne. Meille on sydämen asia palvella asiakkaita aidolla lappilaisella vieraanvaraisuudella unohtamatta pientä pilkettä silmäkulmassa. Olipa kyseessä sitten ryhmämatka, pikkujoulut, syntymäpäivät tai vaikka yrityksen Tyky-päivä, vierailusta tulee taatusti onnistunut ja ikimuistoinen. Miltäpä kuulostaisi vaikka työpaikan virkistäytymispäivän ohjelmaksi leikkimieliset ja hauskat Poro-olympialaiset, joiden päätteeksi koettaisiin maittava ruokaelämys emännän joikuesityksineen avotulen äärellä?

Ota yhteyttä ja kerro ryhmäsi toiveista, niin me räätälöimme juuri teille sopivan ohjelman. Halutessanne paketoimme palveluun ruokailun ja oheisohjelmien lisäksi myös kuljetuspalvelut. 

Pikkujoulut porotilalla